Siirry suoraan sisältöön
VUOSIKERTOMUS 2021

Osallistumme rahanpesun torjuntaan

PRH:lla on oma erityinen roolinsa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisessä.

Yrityksiin liittyy lähtökohtaisesti kohonnut rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riski, koska yritysten toiminnan takana vaikuttavat henkilöt eivät toimi omissa nimissään.

Riskin pienentämiseksi yrityksille on säädetty velvollisuus ilmoittaa tosiasialliset edunsaajansa kaupparekisteriin. PRH on rekisteröinyt yritysten ilmoittamia edunsaajatietoja heinäkuusta 2019 alkaen.

Edunsaajarekisteri on kansallisen riskiarvion havaintojen perusteella merkittävä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen kannalta.

Edunsaajarekisterin kehittäminen alkoi

Vuonna 2021 aloitimme edunsaajarekisterin kehittämisen. Tavoitteena on luoda kattava, ajantasainen ja laatusisällöltään varmistettu edunsaajarekisteri, joka tuottaa hyötyä yrityksille, viranomaisille ja rahanpesulain mukaisille ilmoitusvelvollisille.

Rakensimme uutta palvelua, jossa edunsaajatiedot voi ilmoittaa osakeyhtiön sähköisen perustamisen yhteydessä. Palvelu on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2022.

Lisäksi rakensimme tietojärjestelmäämme prosessia, jossa yritykselle lähtee automaattinen viesti edunsaajatietojen puuttumisesta.

Edunsaajarekisterin kehittämistä rahoitetaan EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä (RRF).

Valvoimme ja neuvoimme tilintarkastajia

Tilintarkastajilla on keskeinen rooli epäilyttävien liiketoimien havaitsemisessa ja siten myös rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunnassa.

Rahanpesulaki asettaa tilintarkastajille velvoitteita, joiden noudattamista PRH valvoo. Kuluneena vuonna valvoimme tilintarkastajien toimintaa tekemällä yhteensä kymmenen rahanpesulain mukaista tarkastusta.

PRH:n tehtävänä on myös neuvoa tilintarkastajia. Teimme tilintarkastajille ensimmäisen kokonaisohjeistuksen rahanpesulain velvoitteista.