Siirry suoraan sisältöön
VUOSIKERTOMUS 2021
Pää­joh­ta­ja Ant­ti Rii­va­ri

Elinkeinoelämän ja kansalaisyhteiskunnan toimintaa leimasi koko vuoden 2021 jatkunut koronapandemia ja siitä johtuneet rajoitteet pandemian hillitsemiseksi.

Kokonaisuutena arvioiden poikkeustilanteesta selvittiin Suomessa hyvin, mikä näkyi myös PRH:n toiminnassa. Taloudellinen tuloksemme oli hyvä.

PRH:lle tehtyjen hakemusten ja ilmoitusten määrässä ei tapahtunut merkittäviä muutoksia.

Suomalaisten yritysten aktiivisuus suojata teollisoikeuksiaan on edelleen korkea, mikä näkyi patentti- ja tavaramerkkihakemusten määrässä. Kaupparekisterin ilmoitusmäärät kasvoivat edelleen.

Hakemusten ja ilmoitusten käsittelyajat pääosin lyhenivät edelleen. Tähän vaikuttivat käsittelyprosessien jatkuva parantaminen ja sähköisen asioinnin lisääntyminen.

Työ digitalisaation parissa jatkui. Edistimme järjestelmien kehityshankkeita ja kehitimme tietoarkkitehtuuria ja järjestelmien testauskäytäntöjä. Rakensimme asiakkaillemme uusia sähköisiä asiointipalveluja. Riskienhallintajärjestelmän kehittäminen eteni aikataulun mukaisesti. Kehitimme myös ICT-kehittämishankkeiden suunnittelun ja seurannan menette lyjä.

Heinäkuussa 2021 käynnistimme hallitusohjelmaan perustuvan Yrityksen digitalous -hankkeen toteutuksen yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön, Verohallinnon ja Valtiokonttorin kanssa. Syksyn 2021 aikana vahvistettiin hankkeen organisaatio, rekrytoitiin henkilöstö ja kilpailutettiin tarvittavia ulkopuolisia asiantuntijapalveluja.

YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin pohjautuvan vastuullisuustyön raportointi laajenee koskemaan kaikkia valtion virastoja ja laitoksia. Kuluneena vuonna tunnistimme ne kestävän kehityksen tavoitteet, joiden saavuttamista me PRH:ssa voimme toiminnallamme merkittävimmin edistää. Sovimme myös vastuullisuusraportoinnin organisoinnista.

Koronaepidemian aiheuttamista haasteista huolimatta asiakastyytyväisyys säilyi erittäin hyvällä tasolla. Epidemian vuoksi jouduimme muun muassa sulkemaan palvelupisteemme Helsingissä useita kertoja vuoden aikana.

Valtaosa henkilöstöstä jatkoi käytännössä kokonaan etätyössä. Tilanteesta huolimatta henkilöstön työtyytyväisyys nousi jälleen ja saavutti kaikkien aikojen parhaan tuloksen. Ylitimme myös työhyvinvoinnille asetetun tavoitteen.